keskiviikko 25. huhtikuuta 2007

huomenta

Kiirettä on pitäny pari päivää ja sattunu kaikenlaista ikävää kele. Eilen tein yhden keikan, oli taas uusi asiakas, mutta jostain syystä mua ei jännittäny ollenkaan. Ehkä se johtu sitten niistä mukavista maileista mitä vaihdettiin jo ennakkoon. Tässä on tietty se vaara et ei saa päästää liian henkilökohtaiselle tasolle, koska siinä tulee sit aina jotain ylimääräistä säätämistä.

Ukon kanssa oli eilen saatanallinen riita, joo ja vika oli minussa myönnän. Kaikki alkoi plasmatelevisiosta, olin tilannu sellaisen hänelle lahjaksi mutta sitä ei kuulunut niin kuin piti, en ollut kertonu koko televisiosta mitään. Hän sattui löytämään laput, ja alkoi v:n mekkala että olen hommannut sen johonkin muualle, siis täh? mihin helvetin muualle, ehkä avokilla oli jonkin verran huono päivä. Hän ei vaan ymmärtänyt millään että sen piti olla yllätys ja lahja hänelle, mutta sitä ei toimitettu silloin kuin piti. Lähetin mailia kyseiseen firmaan ja telkkari tulee tänään. Just sopivasti ennen lätkän mm-kisoja niin päästään katselee niitä vieläkin isommalta ruudulta mitä on nyt.

tiistai 24. huhtikuuta 2007

jea jea jea

Tää on ollu hieno päivä, okei aurinko paistaa ja on lämmintä. Aamulla tuli yllätys keikka, pieni myöhästyminen koulusta joka ei kyllä mua haitannut tippaakaan ;o) Koulu päiväkin on menny ihan siivillä, tosin oli ryhmätyötä viimeiset tunnit ja tuli istuskeltua sit pihalla sitä suunnittelemassa. Kohta on taas keikka tossa 16 aikaan, auto keikka tai no miksei luonnossakin jo kun keli suosii.

maanantai 23. huhtikuuta 2007

lukemista olis

okei, edessä 300 sivua tentti matskua josta 100 sivua englanniksi. Vittu, hei ihan totta mä en ymmärrä tosta ekalta sivulta lausettakaan :o( Heitän ne sivuun ja surffailen netissä,
vitsi mä tulin keikalta kotiin kuuden jälkeen ukko oli just saanu syötyä (ruuan jonka tein koulun ja keikan välissä) ja lämmitti saunaa, pirulauta et tuntu mukavalta ajatus saunasta. Saunasta tultua ukko-kulta haluskin ruveta kattoo mun kanssa pornoa, siinä tohinassa vierähtikin sit koko ilta tähän asti. Joo mut olo on aika tyydytetty, varmaan ekaa kertaa tänään ei ole "kulli mielessä"

Ensin kävi mielessä et ei jumaliste, nyt jotain muuta kun pornoa pornoa ja seksiä ja seksiä, mut toisaaltaan, mieheni saa aina (lue lähes) kun haluaa, ja mun keikat eivät saa olla häneltä pois ;o)
Eikä siinä tosiaan tarvittu muuta kun hieraisu rinnasta ja puraisu nännistä niin taas valui kosteus ympäriinsä, huoh :o)

Keikka oli aika rankka, tai sit mä olin jo väsyny siihen aikaan. Mut täytyy myöntää et jotenkin sytyin kyllä silti siinä käsittelyssä, pieni läimintä pepulle aaaah, vaativat kädet rinnoilla ja märässä vaossani.. hmm.. Oonkohan ihan terve ;o) ehkä en, mutta helvetin kivaa mulla on.
palataan asiaan.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2007

maanantai, yök

viikonloppu takana, ja täytyy sanoa et helvetin nopeasti meni se taas. En saanu oikein mitään aikaiseksi mutta väliäkö tuolla. Tänään on yksi tapaaminen, asiakas joka on kuulemma käyny kerran, mutta en kyllä millään saa päähäni kuka hän olisi. Kasvomuisti on hyvä mut en mä kaikkien nimiä muista, muutenkin kun sähköpostit/textaris ja tavatessa saattaa aina olla erinimi niin vähän vaikea muistaa kaikkien asiakkaiden kolmeja eri nimiä ;o)

Siitäkin on joku joskus ottanut herneen nenään kun en ole osannut viestissä olevan nimen perusteella yhdistää kehenkään, hei ihan oikeasti :o( Makeja, masoja ja petejä on aika paljon ;o)
Mukavat ja mieleiset asiakkaat toki muistaa pitkään, ja vakkarit tietysti. Onneksi ei ole kohdalle kovin montaa asiakasta joita en edes haluaisi muistaa.

Viikonloppu oli taas aika tavanomainen pe kaljaa ja saunaa, la kaljaa ja saunaa ja vituuntumista ja sunnuntaina päivä omalla terassilla vesipullon kanssa. Okei ei kiinnosta kovin hohdokkaalta, mut kyl mä tykkään olla kotona ton oman ukon luona. Joo ja tuli sitä riettasteltuakin tietysti muutamia kertoja viikonloppuna ;o)

Nyt pakko lähteä kouluun..

torstai 19. huhtikuuta 2007

ha hah

Heh, tuli vaan mieleen kun kirjoitin tuossa että en jaksa millään olla pysty asennossa, että pakko perua tapaamiset. Että eihän niissä tietysti kamalasti tarvitsisi tietysti pysty asennossa ollakkaan, ja horkka tärinä voisi tuoda oman mausteensa yhdyntään ;o)

kuumetta

Sillon se sit iski, karmea flunssa niin kun olenkin onnistunut sitä välttelemään. Eilen illalla huomasin palelevani aivan älyttömästi. Aamulla herättyäni mittasin kuumeen 38.2 tänään olisi ollut kaksi tapaamista, ne on pakko perua. En vaan jaksa millään olla pysty asennossa, makaan sängyssä läppäri sylissä. Eilen päivällä oli jo ihmeellisen väsy olo, varmaan silloin jo alkoi tautia kehitellä. Tuntuu vittumaiselta peruttaa tapaamiset kun ne on sopinut, monet asiakkaat ovat saattaneet joutua näkemään aikamoisen vaivan järjestääkseen työpäiväänsä sopivan raon tapaamista varten.

Mutta minkäs sillekkään voi, eikä siitä muistaakseni ainakaan kukaan yleensä ole isompaa kasvimaata nenäänsä vetäny ;o) Tosin en juurikaan ole joutunut perumaan tapaamisia, ku onneksi en kovin usein kipeeksi tule.

Eilen soitti joku asiakas ja aikamme juteltuamme, kysyin mistä hän on saanut numeroni. kertoi saaneensa sen ystävältään. Okei täähän on sinällään ihan positiivista, että musta on tykätty niin että on suositeltu ystävälleen. Mutta mulla iskee heti kylmiä väreitä kun koen etten itse pysty kontroloimaan kenelle numeroni kulkeutuu, ja tämä kai siitä syystä että hups yhtäkkiä linjan toisessa päässä onkin joku tuttu. Se olisi mailmankaikkeuden nolointa. Tässä kohtaa ei auta toivoa muuta kun että on joku perheellinen tuttu, se varmaan karsii hänen osaltaan hieman asiasta juoruilun mielekkyyttä ;o) okei, ilkeesti sanottu mutta totta.

Nyt keittämään teetä ja lepoa

keskiviikko 18. huhtikuuta 2007

Väsyttääääää

Väsyttää aivan tolkuttomasta, eilen oli keikka illalla poikkeuksellisesti. En juurikaan iltakeikkoja tee, koska haluan mielummin olla kotona.
Keikka oli kotikäynti, vaimo oli luonnollisesti matkoilla. Ärsyttää suunnattomasti, kun menen paikalle ja on maksun aika niin asiakas alkaa uudestaan vääntämään rahasta ja palveluista, siis mitä helvettiä?
Asiat oli jo sovittu ja vatkattu moneen kertaan, eikä mulla ole mitkään hullut päivät meneillään että hui hulinaa, saatpa nyt piirasta puoleen hintaan. En suostunut tinkaamaan, mies suostui pyytämääni ja antoi jopa tippiä lähtiessäni. Niin miksi edes yrittää alunperin tingata ja tingata, tuskin monikaan tyttö lähtee hintaa tiputtamaan.

Muutenkin vituttaa ne ainaiset ruinaajat ja inisijät, liian kallis, liaan sitä, liian tätä.
Hinta on mielestäni hyvällä tasolla, enemmänkin voisin pyytää ja silti riittäisi vielä asiakkaita liiaksi asti.

Lisäkseen liian alhaalle aseteltu hinta tuo vaan taaas lisää näitä "ah niin ihania asiakkaita" jotka ovat tottuneet vetämään venäjällä yhdellä ruplalla, elähtänyttä hiv-positiivista riiston uhria takapuoleen ja pyyhkimään kalunsa verhoihin ;o)

Kun kaikkea pitäisi saada mahdollisimman halvalla, okei saako yleensä halvalla hyvää????
Joskus voi onnistaa, mutta harvemmin..

Jos kokee että ilotyttöjen pyynnöt ovat liian korkeita, miksi marista heille siitä kun voisi vaan vetää vaikka käteen ;o) Jos ei ole valmis maksamaan niin ei myöskään saa hyvää palvelua, vinkiksi miehille: Jos haluat saada erittäin rauhallista kiireetöntä hyvää palvelua, maksa suosiolla tytön pyytämä hinta, ÄLÄ ruinaa. Palvelun taso laskee samassa suhteessa kun tytön vitutuskäyrä nousee!!

Okei se tästä, tää aamu on niin syvältä takapuolesta ettei mitään tolkkua. Kaikki asiat vituttaa onneksi tänään ei ole keikkaa!!

Palaan asiaan myöhemmällä kun olen paremmalla tuulella ;o)

tiistai 17. huhtikuuta 2007

kello käy

Jep päivä takana ja tuli sit väännettyä koulu juttuja tähän asti, uni meni täysin yli. Päässä pyörii taas mitä ihmeellisempiä juttuja.
Päivän vakkari tapaaminen ja paljon muuta. Alkaa jo itsestä tuntua aika oudolta kun saman ihmisen tapaa 8:sisen kuukautta joka viikko, jotenkin tapaamisen valmistautumisestakaan ei ota samanlaisia paineita kun uusien tuttavuuksien kanssa.
Sitä ajattelee melkeen kun parisuhteessa et jos hiukset nyt vähän hassottaa tai paidassa on reikä et ei se ole niin just ;o)

Näin se ei tietenkään saisi olla, mutta valitettavasti sitä ei katso niin tarkkaan itseään peilistä vakio tapaamisiin lähtiessä :o( Lisäksi mietin, että teenkö kaiken samalla tavalla itse suorituksissa, vai yritänkö ehkä enemmän uusien asiakkaiden kohdalla ja vanhojen kanssa antaa mennä vaan puolivaloilla. Toisaalta huonoon palveluun ei ole varaa jos haluaa pitää asiakkaansa.

uusi päivä

Vettä sataa mutta, päivän eka keikka oli siis kasilta viiden jälkeen ylös ja suihkuu ja laittautumista. Jännitys oli aivan saakelin sietämätöntä taas, hirveä jännittäminen antaa tietysti varmaan ekalla kerralla aika "amatöörimaisen" kuvan minusta, mutta toki en haluakkaan että asiakkaat edes ajattelesivat minua suoranaiseksi ilotytöksi. Koska koen enemmänkin että teen tätä vaan harrastuksena, koko päiväisenä työnä en voisi kuvitellakkaan alalla olevani.

Joskus olis kiva päästä asiakkaan päänsisään kuulemaan sen tuntoja, monet asiakkaista ovat maksullisissa käynnissä ensikertalaisia. Ovatko, sitä en voi toki tietää varmaksi, mutta en nää mitään syytä miksi valehdella asiassa.
Heistä mielenkiintoisen tekee se, että olisi mukava tietää millainen odotusarvo näillä ensikertalaisilla on. Millaiseksi he kuvittelevat tilanteen, ja osaanko täyttää ne odotukset mitä he ovat kasanneet. Odotukset saattavat olla hyvinkin isot, koska minkäänlaista kokemusta heillä ei vielä ole. Toinen mielenkiintoinen asia on se, että ainakin muissa suhteissahan varmasti tulee helposti kehuttua maasta taivaaseen ja takaisin kumppani. Vaikka ei aina niin syytäkään olisi, voiko siis ilotyttö ottaa kehut kehuina, vai onko ne vaan asiakkaalta mielistelyä? Olen miettinyt että miksi asiakas kehuisi palvelua jos ei mielestään ole saanut hyvää? Mitään syytä tähän ei ole koska voi vain maksaa ja poistua paikalta ja olla ottamatta yhteyttä uusinnan merkeissä.
Mene ja tiedä.
Tämän päivän tapaaminen meni totuttua kaavaa, ensin maksu, jutustelua, vaatteiden vähentämistä ja sitten pikku hiljaa toimintaan ja taas jutustelua. Oudointa ehkä on se, miten mies pystyy kävelemään ovesta sisään vieraan ihmisen luo, vaihtamaan pari sanaa ja yleensä jo tässä vaiheessa etumus huutaa vapauttamaan kireistä housuista.

Moniko nainen pystyisi kävelemään vieraan miehen luo jota ei ennen ole tavannut ja jo tässä kohtaa valuisi kiimasta? ei kovin moni luulisin. No pystynhän minäkin tähän, mutta ei mulla paikat valu kyllä ilman miehen käsiä rinnoilla tai hyväilyä, ja minun puolustuksekseni sanottakoon että liukkarit on onneksi keksitty.

Nyt vähän sekavat fiilikset, kouluhommat painaa päälle ja iltapäivällä tapaaminen.

Aamun tapaamisen jälkeen mietin rahat kourassa että siirränkö laskujen eräpäivää ja lähden ostamaan kirjahyllyn lisä-osaa vai maksanko laskut ajallaan. Tottakai maksan laskut mutta mikä helvetti siinäkin on, että edes miettii tuollaista. Rahaa ei jää ikinä säästöön penniäkään kaikki menee mitä tulee :o( Sitä kerää säästöön rahaa, ja sitten yhtäkkiä ei otakkaan keikkoja vähän aikaan, ja hups taas on säästöt menny. Pitäis jostain saada ostettua iso annos itsekuria!!

maanantai 16. huhtikuuta 2007

Elämä on

Vielä hetki yksinään, nyt olen saanu tälle viikolle muutamia keikkoja. Enempää kahta en tee päivässä, syitä siihenkin on monia. Kuten aika on rajallista, aina ei huvita, asiat pitää laittaa tärkeys järjestykseen. Koti ja koulu ja sitten tämä ns. työni

(kai sitä voi työksi sanoa, vai voiko? No ainakin minulla on työ josta pystyn myös nauttimaan. Mä en nauttisi perkule pätkääkään koulupäivän jälkeen lähteä moneksi tunniksi istumaan esim. kassalle juttelemaan ilmoista. Tai selvittämään miksi Aune-mummu 89-vuotta maksoi perunapussistaan 0.000001 senttiä liikaa!!
Tässä työssä mun ei edes pahemmin tarvitse jutella jos en halua, sitä paitsi "muna-suussa" se olisi jo hieman hankalaakin ;o) Toisekseen monet asiakkaat kavahtaisivat varmasti valtavaa puhetulvaa)

Onneksi tällä viikolla ei ole kun yksi uusi asiakas, uudet asiakkaat on toki hyvä asia mutta niissä on myös "harminsa" Hetki ennen tapaamista jännittää aivan tuhottamasti, millainen mies on odottamassa, onko odottamassa naapurin pentti 45v vai isännän työkaveri ;o) Riskit pyrin minimoimaan mutta nää on aina niitä juttuja mitä joutuu kelaamaan. Sitten sitä jännittää miten synkkaa, olenkohan tarpeeksi miellyttävä, miten asiakas haluaisi mun suhtautuvan ja kaikkea. Ennen uutta tapaamista on järkyttävää taistelua itsensä kanssa. Mutta uskon että monet asiakkaat jännittävät vähintään yhtä paljon tapaamista.

Nyt vaikenen, olen puhunut ;o)

Pakkaan repumme ja suuntaamme saunomaan!!

Pornoa ja pornoa

aamu päivä takana sähköposteihin ja tekstareihin vastailua, aikataulujen sovittelua ja lisää sovittelua.
Huomenna on kaksi keikkaa, toinen on vaki mutta toinen kokonaan uusi tuttavuus. Ensimäinen tapaaminen heti aamu 8 aikaan, aamutapaamiset eivät ole kovin mieleisiä, koska en mikään varsinainen aamu ihminen ole. Naama tekohymyllä kun ei edes voi luulla näyttävänsä iloiselta, no se oli asiakkaan valinta. Kerroin kyllä jo että en yleensä sovi aamu treffejä, mutta kun muu ei tuntunut käyvän niin päätin joustaa. Raivostuttaa jo valmiiksi, sängystä ylös suihkuun sheivailua ja sheivailua, meikkailua, hiusten kuivausta. Hiukset ovat sen verran pitkät ja paksut että muuten eivät olisi kuivat vielä iltapäivän tapaamisellakaan. Vaatteiden etsimistä, ja eikun menoksi. Mua ei vaan ole luotu noihin aamu herätyksiin.

Olen kituuttanu nyt taas koneella monta tuntia, niin ja järjestellyt videotiedostoja yms.
Erehdyin katsomaan pätkiä, ja no pornoahan ne luonnollisesti. Aivan uskomaton pätkä jossa 20-vuotias tumma hiuksinen, maitokakaon värisine ihoineen ja suurine sinisine silmineen, imee ja hyppii ja imee ja hyppii taas valtavan kovan kullin päällä, lipoen huuliaan ja silmät kiimasta kosteena. Hei oikeesti, siitäkin tytöstä näkee et se tosiaan nauttii siitä. Ja mikä kroppa, vitsi kun itselläkin olisi sellainen ;o) No tämähän taas johti siihen yllätys yllätys että yksin kotona ollessani, ja täällä peiton alla ilman housuja, niin pakkohan se oli vähän tunnustella omaa kosteuttakin. Ja sit oli jo kaivettava sauva lipaston laatikosta, uih mutta tästäkin huolimatta kiima vaan kasvaa kun ajattelenkin. 3.5h miehen kotiin tuloon, se saa sänky komennuksen välittömästi ;o)


Huilailua ja asiakas suhteita

Ihana aamu aurinko paistaa, ainakin meillä täällä varsinais-suomessa. Mä nukuin tänään pitkään, katoin leffan ja sitten pitäis perehtyä taas "töihin" puhelin päälle 27 uutta viestiä, toineen toistaan vihaisempia.

Mikähän helvetti siinäkin on, vaikka tarjoankin seksipalveluita ei se mielestäni tarkoita sitä että pitäisi olla koko ajan tavoitettavissa. Varsinkin kun olen tehnyt harvinaisen selväksi, että milloin mua ei saa mistään kiinni enkä tapaamisiin lähde. Tai sitten miehillä sumenee yläpää kun alapää kovettuu ;o) mutta edes jonkinlaista luetun ymmärtämistä voisi toivoa!!

Vapaa päivä

Okei, raastavan tentti viikon jälkeinen vielä raskaampi viikonloppu on kyllä jättäny meikä tyttöön veronsa. Maanantai, tiistai, keskiviikko kaikki päivät tenttejä viime viikolla, kukahan perkele senkin on menny keksimään "koeviikko" miksei voisi olla vaikka koe tunti, kolme päivää peräkkäin ja kolme tenttiä päivässä on kohtuullinen urakka :o(

Torstai oli sitten toivoa täynnä, ah, kuvittelin nukkuvani pitkään. Viiden jälkeen aamulla mieheni ryntää makuuhuoneeseen ilmoittaen tarvitsevansa välittömästi lääkärin apua. ymmmyy, inisin sängyn pohjalta sanoen et varaan päivällä ajan illaksi et pääsee töiden jälkeen. Mutta ei kun välittömästi ja eikun vaatteet päälle ja lääkäriin, tuloksena 3 tuntia odotusta, 4 kahvikupillista, 5 tupakkaa ja mobilat sekä tulehduskipulääke resepti, voi helvettti sentään..
Joo, kerrottuani mielipiteeni mobilat ja ibuprofeeni valmisteesta saan lääkäriltä murhaavaan vilkaisun, ei pidä aliarvioida ovat hyviä valmisteita.

Kohtalaisen ärsyntyneenä sitten päätin et kerran miehelläkin on lomaa niin eikun mökille.
Ei kun "työpuhelin kiinni" sähköposti "automaatille" ja alkoon kauppaan ja mökille.

Kolme päivää saunan lämmitys, haravointi, puunkanto, grillaus, tv-katsomis, lehdenlukemis ym ym oluita alkaa siis todellakin jo tuntua kunnossa.

Sunnuntaina kotiin ja päätös että huomenna nukun pitkään ;o)

sunnuntai 15. huhtikuuta 2007

Kerronpa tähän alkuun jotain itsestäni ja elämästäni yleensä.

Kuten jo varmaan blogin nimikin antaa ymmärtää niin, kyllä mä teen siis seksialan töitä, eli myyn aikaani sitä kaipaaville.
Miten mä päädyin tähän hommaaan on pirun monen sattuman summa ja siitä ehkä myöhemmin lisää, mutta suurin syy on varmaan seksi itsessään, voiko nainen saada parempia kiksejä kuin siitä kun saa toisen nauttimaan ja nauttimaan todella. Kerjäämään lisää ja lisää ja mä rakastan seksiä ja mä rakastan sitä kun mies nauttii ja kiemurtelee. Se on siis vain yksi syy, toinen on tietysti raha.
Joo kyllä mä voisin ottaa opintolainaakin, niin tai istua siwan kassalla aina koulupäivän jälkeen (kaikki kunnia siis näille tuhansille opiskelijoille jotka sitä jaksavat) , mutta mä tein tämän ratkaisun vuosi sitten ja en ole katunut sitä vielä päivääkään.

No miksi sitten blogi, lähinnä siksi että haluan heitellä mun ajatuksia päästä pois ja pistää ne johonkin ylös. Mä olen perheellinen, minulla on siis avomies sekä kaksi karvaista koiraa.

jep ja tiedän kyllä mitä teen ja miten oudolta yhtälöltä tämä kuulostaa, mutta voin kertoa että onnelisessa ja hyvässä parisuhteessa eläminen onnistuu, vaikka myynkin seksipalveluja.
Asiat eivät kulkeudu mukanani kotiin, enkä niitä siellä edes mieti.

Ikää mulla ei vielä älyttömästi ole, ja jotenkin se tuntuu aika valttia olevan näissä hommissa.
Muutenkaan en ole mikään prototyyppi ilotyttö, mä olen lähinnä pirun rempseä oma iloinen itseni. Ei minusta varmaan kukaan ilolintua kuvittelisi hyvällä mielikuvituksellakaan. Mä en omista mitään Salma Hayekin vartaloa, vaan olen uhkea ja rintava. Tosin laihuus ei ole kaikkien mieleenkään, joten meille isommille tytöillekkin riittää kysyntää ;o)