Elämä on

Vielä hetki yksinään, nyt olen saanu tälle viikolle muutamia keikkoja. Enempää kahta en tee päivässä, syitä siihenkin on monia. Kuten aika on rajallista, aina ei huvita, asiat pitää laittaa tärkeys järjestykseen. Koti ja koulu ja sitten tämä ns. työni

(kai sitä voi työksi sanoa, vai voiko? No ainakin minulla on työ josta pystyn myös nauttimaan. Mä en nauttisi perkule pätkääkään koulupäivän jälkeen lähteä moneksi tunniksi istumaan esim. kassalle juttelemaan ilmoista. Tai selvittämään miksi Aune-mummu 89-vuotta maksoi perunapussistaan 0.000001 senttiä liikaa!!
Tässä työssä mun ei edes pahemmin tarvitse jutella jos en halua, sitä paitsi "muna-suussa" se olisi jo hieman hankalaakin ;o) Toisekseen monet asiakkaat kavahtaisivat varmasti valtavaa puhetulvaa)

Onneksi tällä viikolla ei ole kun yksi uusi asiakas, uudet asiakkaat on toki hyvä asia mutta niissä on myös "harminsa" Hetki ennen tapaamista jännittää aivan tuhottamasti, millainen mies on odottamassa, onko odottamassa naapurin pentti 45v vai isännän työkaveri ;o) Riskit pyrin minimoimaan mutta nää on aina niitä juttuja mitä joutuu kelaamaan. Sitten sitä jännittää miten synkkaa, olenkohan tarpeeksi miellyttävä, miten asiakas haluaisi mun suhtautuvan ja kaikkea. Ennen uutta tapaamista on järkyttävää taistelua itsensä kanssa. Mutta uskon että monet asiakkaat jännittävät vähintään yhtä paljon tapaamista.

Nyt vaikenen, olen puhunut ;o)

Pakkaan repumme ja suuntaamme saunomaan!!